En osta iltapäivälehtiä, mutta luen kyllä, kiinnostuneena, jos kohdalle osuvat. Ne onnistuvat useimmiten kertomaan päivälehtiä paremmin sen kuinka maa ihan oikeasti makaa.

Eilen osui apteekissa jonottaessa käteen jonkun sinne hylkäämä Iltalehti. Oli normaalien nokkakolarien, tulipalojen ja tuomiolukujen seassa oikein vaalispesiaali, jossa kannettiin huolta lapsiperheiden asemasta. Oli kirjavat tilastokäppyrät ja kaikki, joilla todistettiin, kuinka kahden keskituloisen ihmisen tuloista jää per pää käteen huomattavasti vähemmän rahaa, jos taloudessa on kaksi lasta elätettävänä kuin että oltaisiin ihan dinkkuja (= double income no kids) vaan.

Valaisevaa, ajatteli yksin asuntolainaansa maksava lapseton veronmaksaja ja luki edelleen.

Muut lehden esiin nostamat vaaliteemat olivat terveydenhuolto, työllisyys, eläkeläisten asema sekä vanhustenhuolto.

Ja kuinka tämä kiinnostaa äänestysikäistä yksin asuntolainaansa maksavaa veronmaksajaa, joka ei ole perheellinen eikä eläkkeellä saati vanhus, eikä aikeissa miksikään näistä ainakaan välittömässä lähitulevaisuudessa ruveta?

Iltalehdelle, mutta etenkin kansanedustajaehdokkaille ihan ilmaisena pikkuvihjeenä sellainen seikka, että ainakin pääkaupungissa yksinasuvien asuntokuntien osuus on huomattavasti suurempi kuin lapsiperheiden.

Ensimmäinen täyspäinen poliitikko, joka uskaltaa uhrata uskottavuutensa pyhän perhepolitiikan alttarilla ja ajaa ainakin vaalipuheissa yksinelävien asiaa sen sijaan, että sanoisi rivien välissä yksin elämisen olevan ihmisen oman, ei-toivottavan valinnan, ja siten jotenkin luonnonvastaisen tilan, josta jokaisen on tarve pyrkiä pois, saa maalisvaaleissa ääneni saman tien.

Tiedän toki, että eläkeläisiä ja ikäihmisiä on näissä vaaleissa vielä yksineläviäkin enemmän, ja he ovat siksi seksikkäämpi kohderyhmä.

Mutta ihan luonnonlakien mukaan aika monet heistäkin elävät ainakin pikapuoliin yksin.