16.12.2006
Pikkujoulut, osa II
Ystävät, toverit, kuomat, koko blogistan. Kiitän teitä.
Sillä ihme on tapahtunut: minulla ei ole krapula.
Luulen, että useimmilla muilla eilisillan osallistujilla, ainakin niillä vajaalla parillakymmenellä, jotka hinasin mukanani mäkeä alas, on. Linkkaisin teihin kaikkiin, ellei minulla olisi kiire tapetoimaan toverini Lotan uutta kotia.
Muistan nimittäin tavoistani poiketen teidän kaikkien nimet, sillä skarppasin. Ovela emäntä juotti vierailleen kaiken kanadalaisen viskin, siemaillen itse vain vettä. Selvitti sillä tavalla päänsä, peitteli pariin kertaan paljastavasti lepäävän turkulaisen arat paikat, jutteli muistaakseen ihan mukavia, saatteli ihmiset ovelle ja heitti lopuksi viimeisen vieraansa vähän väkisin ulos.
Siivosi sen jälkeen juhlien jäljet sekä kaikilta vaakasuorilta pinnoilta että naamaltaan. Ja muisti ottaa jopa piilolinssit pois.
Hyvä saavutus, siihen nähden, että ehdin baarissa kerätä neljänkympin piikin.
Sitä ei selitä edes herraskainen mallasviskimakuni.









December 16th, 2006 at 13:31
Ainakin yksi vieraistasi oli niin ovela, että laski viskilasinsa kädestään ennen kuin siemaisi siitä mitään ja lähti hakemaan toveri Turistin kännykkää. Joten ei krapulaa täälläkään!
Kiitokset vielä mainiosta pikkujoulujen pitopaikkaideasta! Kiittelin baarimikonkin niin vuolaasti, että varmaan voidaan Weeruskassa kohdata toistekin :)
December 16th, 2006 at 15:23
Kiitos jatkoista.
Mulla on tosi paha krapula. Ja vielä kamalampi morkkis kännitorspoilusta.
Mutta otetaan uusiksi milloin vain!
December 16th, 2006 at 16:51
On niin vietävästi harmittanut kun en päässytkään eilen mukaan. Tilanne vaan oli sellainen.
Nyt harmistus vähän helpottaa, kun lukee aiheen postauksia.
Tuntuu melkein, että olin siellä minäkin. Kiitos siis briefeistä.